Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaan ihan yksin kotona.
Uhosin, että teen pyhiinvaelluksen sohvalle naistenlehtien ja kaukosäätimen kanssa,
enkä nouse ennen maanantaiaamua.
Ehkä vähän liioittelin.
Nautin niin tästä itse valitusta hiljaisuudesta tänä aamuna.
Santelipuun tuoksuisista huoneista, Kuukausiliitteestä, pyykkikoneen hurinasta.
Minulla on oma pieni pyhättö hetken ajan keskellä muita laatikkoasuntoja,
niin monta tilavaa hetkeä.
Ulkona liialta toiminnalta suojaava harmaus.
Kohta menen heiluttelemaan kuulaa, jossa on kahva. Sekin on vaihtelua.
Ja se, että meille tulee saunavieraita.
Illalla teen ihmeleipätaikinan ja aamulla lykkään sen uuniin.
Juhlistan erästä ystävää ja sitten isää. Siinä suunnitelmat.
Onpa kaunis tuon ensimmäinen kuva. Ja ymmärrän niin hyvin tuon ilon tyhjästä kodista, kaikki huoneet ja tila vain itselle ja omille ajatuksille. Minullekin se on niin harvinaista herkkua, että arvostan jokaista yksinäistä hetkeä. Vaikka kyllä minä sitten iloitsen siitä, ettei ole pakko olla yksin, että koti taas täyttyy äänistä ja ihmisistä.
VastaaPoistaOn se mukavaa, nytkin olen yksin kotona, ja kuten sanoit, ihaninta on se ettei ole pakko olla.
PoistaIhana blogi, ihania kuvia, ihania ajatuksia, ihana sinä! ♥ Orvokki välitti linkin! Rakkat terveiset Wienistä! :)
VastaaPoistaOi neiti A, Wienin-kävijä! Kaikkea suloista sinne! Pus!
Poista