30.10.12

Tukholma








Parin vuoden jälkeen palataan samaan paikkaan. 
Metron vastakkaisella penkillä istuu sama hammasystävä kuin sinä kesänä. 
Nyt ei olla töissä, lomalla vaan. 
Tunnetaan kaikki asemat, suunnistetaan yhtä hyvin kuin ennen. 
Maanalaisten käytävien tuoksu ja kuuluttajan ääni, 
Kulturhusetin seinän sininen ja Söderin kalliot, kaikki oli paikallaan.

Jokin on kuitenkin muuttunut. 
Olen vakaampi mutta levottomampi. 
Vaahterat pudottavat lehtiään ja asunnossamme on väärät verhot. 
Lehmuspuiston tilalla on työmaa, lempikahvila on muuttanut muualle.

18.10.12

meillä palaa / kätevä emäntä // something's burning / the good housewife

































Tässä vaiheessa näyttää vielä aivan lupaavalta.
Mikäs sen mukavampaa kuin polttaa talosta löytyvää ihmettä, leivinuunia, viimaisena syyspäivänä?
































































Kutsuin asuintoverin auttamaan.
"Voisit tietty vaikka availla näitä uunin luukkuja enemmän niin uuni vetäisi paremmin."
Niin, niin, olin avannutkin.

Mutta voi veljet sitä savun määrää mikä huoneissa leijailee tällä hetkellä!
Syytä ei voi kuitenkaan sälyttää pelkästään minun niskoilleni, vaan kyseessä on pitempään jatkunut ongelma - yksi jos toinenkin tämän talouden asukki on yrittänyt saada ilmaa kiertämään uunissa oikeaan suuntaan.
Vaan ei.
Kerta toisensa jälkeen marinoidaan verhot, seinät, vaatteet ym. savulla.
Minua ei tuoksu haittaa, mutta erämeininki alkaa (hajun puolesta) lähennellä huolestuttavia mittasuhteita.


Piirakankin leipaisin savustusepisodien välillä.
Hyvä piirakka. Omenainen. 
Peruspohja, sitten ranskankerma-muna-sitruunamehu-kaneli-sokeri-täyte, 
kanelissa pyöritellyt kirpeät omenat ja päälle muru. 
Hyväksi todettu, mainio tarjottava!

































Viimeisessä kuvassa bonuksena valoshow - ei olla teatterissa, vaan meidän olohuoneessa.
Aika kätevää!



//

We're trying to make our wood oven work - right now it's more likely to push all the smoke into the house rather than outside.
I don't mind the smell, but well... of course it'd be nice to get rid of it soon since this has been a long battle.
I also made some apple pie, it has nothing to do with this episode.

17.10.12

23 vuotta siitä, kun synnyin







valo on viisto ja terävä sunnuntaina, kaikki piirtyy selkeästi vaikka silmät ovatkin väsyneet.
Keittiön tuoksu koostuu pulla-aineista ja juhlahajuvedestä, kynttilähuuruista ja tulitikun raapaisusta.

Menen ulos, paljain jaloin ei enää tahdo tarjeta. 
Lyhdyt ovat puolillaan sadevettä, jalkapalloilijat muuttuneet vesilajin harrastajiksi. 
Asuintoveri haravoi lehtiä ja minä kestitän vieraita.

Saan lahjaksi korttipelin ja suukkoja, lauluperformanssin ja taskupeilin.

Myöhemmin kylvemme ammeessa, haaleassa vedessä, istumme hiljaa ja annamme kaiken olla.

Korvapuustit kelpasivat, yhtään ei jäänyt yli.

Rankka, ihana lokakuu. Irrallinen, ohikiitävä ja väreilevä.

14.10.12

Oli niin kivaa, että








- unohdin säätää kameran sopivaksi - ISO2000 tuottaa kuitenkin yllättävän kelpoja kuvia
- toistin tulomatkalla Mallalle sata kertaa "voi että, voi että!"
- asetin markkinoilta ostamani omenat paraatipaikalle keittiöön
- nukahdin raukeana ja tyytyväisenä, pitkästä aikaa mieli levänneenä olohuoneen nojatuoliin.

Kiitos Sanna, Malla ja emäntä, mainio Maijja!

12.10.12

perjantaitunnelma // friday, at last





































Viikonloppu oli juhlaa, tämä viikko onkin ollut vähän muuta.
Olen kirjoittanut, silloin kun en ole kirjoittanut, olen opiskellut.
Kävin rekrytointi-illallisella ja joogatunnilla.
Näin Martti Suosalon monologin teatterissa.
Pidin esitelmän Stephen Hawkingista ja mietin,
miten paljon enemmän pitäisikään omaa kehoa arvostaa.

Vielä tämä ilta puurtamista. Sitten olen toivon mukaan taas kameran kanssa ja vapaampi.
Ainakin kivoja juttuja on luvassa - lauantaina tapaan Mallan, Sannan ja Maijjan.
Sunnuntaina syön porkkanakakkua, kylven ja saunon.

Syökää omenoita ja olkaa mukavien seurassa!

//

I'm actually really tired this friday.
I've been working a lot, when not working, doing other stuff.
I still have to be buzzing around this evening,
then I'm gonna meet some friends, eat some carrot cake and be happy.

9.10.12

kohdattiin lampaita // sheep!




































Hyvä viikonloppu.
Paljon kotaa, saunaa, ruokaa ja ihmisiä.
Villasukkajalkoja, tanssijalkoja ja laulun tahtiin rummuttavia jalkoja.
Ehkä hippanen viiniä myös.

Ja arvatkaa, hiihtokeskuksen rinteessä oli lampaita!
Totta kai mentiin paijaamaan, olivat kesyjä ja lempeitä. Ollapa oma lammas. Mää!

5.10.12

Kiitos Ilona


































Teet tulivat tarpeeseen, karkotan syysflunssaa.
Olen nähny Puhdistuksen elokuvissa ja Rajan teatterissa. Seuraavaksi ehkä jotain heleämpää.

Katkaisen arkea täyttävät kirjoitustyöt mökkireissulla.
Lokoisaa viikonloppua teillekin!

1.10.12

eilen // yesterday











































Oi lokoisa olo!

Voiko olla parempaa - ystäviä, hyvää ruokaa ja kiireettömyyttä.

Oli sen verran hyvää salaattia, että suosittelen kokeilemaan.
Viherpohjaan lehtisalaattia, rucolaa ja herneenversoja.
Sitten marinoitua tofua (palanen), tomaatteja (kirsikka-), omenaa (hapanta, puolitoista), avokado (yksi). Kaikki pyöritellään kurpitsaöljy-balsamicokastikkeessa.
Päälle ladotaan reilusti paistettua bataattia (viipaleina) ja paahdettuja siemeniä.

Kuului sarjaan Itkisitkö onnesta? Kuin myös tuo herukkapiirakka, ohje täältä.
Kiitos veli Johannes! Olet pelastanut useat syksyn kahvitukset.
(yleensä laitan päällisen muruseokseen lisäksi kookosta ja kaurahiutaleita, hippasen vähemmän sokeria)


ps. Lisää parhaita ruokia ihanan asuinystäväni Helmin blogissa!