Kolmistaan kahden hengen soluun.
Asunto tuoksahtaa samalle kuin lapsuuden mummola.
Samat 80-luvun beiget seinät ja muovimatot.
Seuranamme on paitsi yksi innokas kärpänen, myös määrittämättömiä itiöitä, luulen.
Mutta mepä emme välitä. Laitamme avokadopastaa ilman keittiöveitsiä tai leikkuulautaa. Kahvinkeitin kurnuttaa meille aamuisin kaapista löytynyttä sumppikahvia ja elämä vailla supernopeaa nettiä on itse asiassa miellyttävää, vaikka olinkin toivonut laittavani tänne vaellus- ja rantaretkikuvia. Niitä sitten myöhemmin.
Sairaalalla ihmiset ovat erilaisia kuin Oulussa. Asiat etenevät verkkaan. Mutta samat asiat täälläkin on. Merituuli viiltää, suihkusta tulee lämmintä vettä, vauvojen sormet ovat pikkuruisia ja sorsat vaappuvat puistossa. Puutalojen portit sopivasti kenollaan, joka paikka vetäytymässä syysuneen.
Täällä on hyvä ottaa etäisyyttä ja ihmetellä yksinkertaista eloa. Oikein hyvä.
Milloin sinä viimeksi lähdit hetkeksi omasta arjesta pois?
Hyvä kysymys. Minä teen piipahduksia toisten arkeen, mutta ne ovat niin lyhyitä, ettei niitä voi laskea. Eli siitä on vuosia! Olisikin kiva kokeilla jonkun toisen arkea välillä. Jos voisi vaikka vaihtaa paikkaa jonkun toisen kanssa viikoksi :)
VastaaPoistaJotenkin niin käsinkosketeltava tunnelma tässä sinun tekstissäsi. Haistoin, maistoin, kuulin ja näin kaiken.
Viime viikonloppuna, ekaa kertaa tosi pitkästä aikaa. Se oli mieletöntä. Olisin halunnut jäädä kellumaan siihen poissaolon olotilaan paljon pidemmäksi aikaa.
VastaaPoistaTykkäsin kovasti tästä sun tekstistä, piirsit sanoilla eläväksi. Mä olen suunnitellut, että kunhan hetken vapaa koittaa niin menen johonkin nykyisen kotikaupunki hostelliin pariksi päiväksi. Lähilomalle, pois ihan lähelle.
VastaaPoista