Parhaita mökkejä

Ajatelkaa, tuollaiseen majaan päästiin nukkumaan viime viikonloppuna!

Yhteen mökkiin mahtui hurja määrä erilaisia huoneita, piilopaikkoja, tikapuita ja rautasänkyjä. 

Otin mukaan väärän objektiivin niihin kuviin, mutta illalla ikuistin vaahtokarkkihetket.

Kertakaikkisen mukava viikonloppu tuo.
Ja nytkin on hyvin, ystävä kylässä ja ilmat hellivät.

Alan kääntyä elokuuhun

Jos joku pitää syksystä, niin minä.

Pidän kyllä muistakin, kesästä, keväästä, talvestakin.

Etenkin siitä, kun vuodenajat vaihtuvat. Siitä tunteesta, kun huomaa ensimmäisen kerran ilmassa erilaisen tuoksun ja valossa toisenlaisen sävyn, ja siinä samassa tulee uusi tunne - ei uusi, vaan vanha, mutta jo unohtunut.

Tältäkö se tuntuikin, se yksi niistä neljästä?

Uudet levyt kuunteluun, uudet tavat varustautua säätilaan.
Värit, ruuat, teelaadut, kaikki, olen kausieläjä.

Siksi nautin kai loppukesästä niin paljon. Vaihtelua on luvassa.
Ja myönnetään, vielä on kesä, täysi kesä.

Kohta saan kesäseuraakin tänne kylään, sitä odotan kovasti.

Pitkästä aikaa: perjantain pukineet!

En ole unohtanut, olen vain ollut niin naatti aina viikon jäljiltä ettei kamera ole pysynyt käsissä.

Mutta nyt! Lähden pienelle hupireissulle.

Elämäni ensimmäiset oikeat festarit odottavat!

(En laske mukaan ainoaa kokemaani rockfestariviikonloppua, olin tuleva abiturientti, jolla pipo kiristi päätä. Koko homman aikana näin muutaman bändin, loppuajan värjöttelin ystävän kanssa tuulensuojassa ja sateelta piilossa ja leikkautin itselleni ruman tukan, jonka ystävä korjasin keittiösaksilla paremmaksi. Sunnuntaina emme edes menneet koko tapahtuma-alueelle, koska oli kylmä.)

Nyt asia korjataan. Aurinkoa, hauskaa, hippivaatteita. 23 on ihan yhtä hyvä aloittaa festarointi kuin 16.

Minä otan vyölaukun, ystävällä L on ruma hattu.

Sotilaat eivät lähde mukaan, ilakoivat muuten vaan.

Joka heinäkuu

Alkaa jo kaivata kesää, tuntuu, että se on ohi.

Vaikka elokuuta rakastan ehkä kaikkein eniten, haikeus tulee väkisin.
Horsman kukat kipuavat ylös ja hillat mätänevät ennen kuin ehdin poimimaan.
Heinät kutittavat nenää ja monet seikkailut odottavat vielä.

Mielessä jatkuvasti tämä laulu.

Onnelliset luodolla

Mentiin pyörillä Hailuotoon, 22-tuumainen Nopsa kitisi ja käsivarret paloi.

Viikonloppuja on liian vähän. Ja iltoja sitäkin vähemmän. Lainaan työystävää, "me ollaan spontaaneja klo 16-22 ja perjantai-illasta sunnuntaihin"

Ja minä haluaisin olla seikkailija, yö- ja aamuvaeltelija, marjanpoimija, tyhjäntoimittaja, kuvaaja, ukkosenvalvoja. Istun vaan töissä yksin huoneessa sanelukone luottotoverina. Ylityötunteja kertyy ja itken ihmisten murheita salaa sitten unissani.

Älkää käsittäkö väärin. Olen hurjan tyytyväinen töissä. Iloinen siitä että minusta on hyötyä. Innokas oppimaan ja tekemään, tutkimaan ja kuuntelemaan. Mutta rutiini kaipaa rikkomista. Ja haluaisin joskus ehtiä valokuvausliikkeeseen niin, että se on auki.

Siksi pyysin ystävät iltakylään, vaikka on torstai. Kesäkurpitsakeittoa, salaattia uusista perunoista, lettuja ranskalaisittain.