Mentiin pyörillä Hailuotoon, 22-tuumainen Nopsa kitisi ja käsivarret paloi.
Viikonloppuja on liian vähän. Ja iltoja sitäkin vähemmän. Lainaan työystävää, "me ollaan spontaaneja klo 16-22 ja perjantai-illasta sunnuntaihin"
Ja minä haluaisin olla seikkailija, yö- ja aamuvaeltelija, marjanpoimija, tyhjäntoimittaja, kuvaaja, ukkosenvalvoja. Istun vaan töissä yksin huoneessa sanelukone luottotoverina. Ylityötunteja kertyy ja itken ihmisten murheita salaa sitten unissani.
Älkää käsittäkö väärin. Olen hurjan tyytyväinen töissä. Iloinen siitä että minusta on hyötyä. Innokas oppimaan ja tekemään, tutkimaan ja kuuntelemaan. Mutta rutiini kaipaa rikkomista. Ja haluaisin joskus ehtiä valokuvausliikkeeseen niin, että se on auki.
Siksi pyysin ystävät iltakylään, vaikka on torstai. Kesäkurpitsakeittoa, salaattia uusista perunoista, lettuja ranskalaisittain.
Oi kun pidin tästä tekstistä ja kuvista! Ihmeellinen utu. Hailuoto on minulle ollut tähän asti vain ikuinen haave, en ole vielä koskaan päässyt sinne, tuntuu olevan niin kaukana. Mutta ehkä joskus. Onneksi maailmassa on paljon upeita paikkoja, joihin voi joskus mennä.
VastaaPoistaJa ymmärrän tuskasi. Onneksi minulla on edes 3 viikkoa lomaa, tosin tämäkin tuntuu ihan liian vähältä.