Kattoelämän ihanuus

Olenko kertonut, että meillä on katolla pyykinkuivauspaikka?

Tasanne, jonne mahtuu aamuauringon kanssa vallan mainiosti.
Lauantai- tai sunnuntaihesari ja kahvikuppikin mahtuvat.

Kesällä sain idean ommella jämäkankaista pyykkitelineiden varaan viritettävän, irrotettavan katoksen.
Se valmistui muutama päivä sitten.

Istuttiin pitkä ilta ulkona ja ihailtiin.
Oltiin melko onnellisia.

Otettiin mummi matkaan

kun mentiin katsomaan mummin lapsuudenkotia.
Talo oli edelleen pystyssä, mutta piha metsittyi.
Punertavanenäinen mies astui kuistille surullisen koiranpennun kanssa.
Mummi astui aitan portaasta läpi.

Ajettiin vielä toisaallekin, jokivarteen.
Sukulaiset olivat sattumalta paikalla.
Meille keitettiin kahvit ja otettiin vastaan kuin läheisetkin sukulaiset.
Kiivettiin vintille ja saatiin muistoksi jo menneen miehen veistämiä naulakoita.

Mummi muisti enemmän kuin odotin. Kuulin tarinoita pienistä eukoista ja linja-automatkoista.

Kotimatkalla ajattelin juuria - ne on hyvä tuntea.

Illalla ennen päivää, jona piti juosta

Elokuinen Helsinki parhaimmillaan.

Päivä, jona piti juosta,

mutten juossut.

Takana oli monta sataa kilometriä, mutta ei tarpeeksi montaa.
On helppo syyttää vihoitellutta selkää ja kummallista iskiasvaivaa, miettiä,
miksen jokaisena lumipyrysunnuntaina lähtenytkään tarpomaan määrätietoisesti omaa pientä ympyrääni.

Myönnän että tavoite oli aavistuksen kunnianhimoinen - tapalenkkeilijä, joka kausittain innostuu,
ei heti voi olla kenialainen gaselli.

Mutta sinnikkäästi lähdin aina uudelleen taipaleelle. Koskaan ei harmittanut.

Paitsi sitten kun meni se selkä.

Heinäkuun loppu meni toipuessa, ja siinä samassa jäivät välistä ne tärkeimmät lenkit.
Aluksi sapetti, paljon.
Sitten tajusin, että olen jo juossut paljon pidemmälle kuin koskaan ajattelin pystyväni.
Voitin oman kilpani jo nyt.

Sitä paitsi, tuleehan näitä.
Ensi vuonna sitten uudestaan.

Matkakaipuu / vuorivaellus

Luettiin oppaasta, että vaellus Esjan päälle on mukava pieni retki.
No, ei se pieni ollut, nousuun meni kolmisen tuntia.

Reitti oli kivikkoinen ja ajoittain jyrkkäkin.
Emme ehkä olleet varautuneet niin pitkään nousuun, mutta oli meillä silti ihanaa.
Murretunväriset maisemat ja maan alla kupliva kevät jäivät mieleen pitkäksi aikaa.

Takaisin kaupunkiin ei mennytkään busseja niin usein kuin luultiin.
Nostettin peukalot pystyyn ja ajeltiin islantilaisen hiihtäjämiehen kanssa takaisin pääkaupunkiin. 

//

Islannista ei tämän enempää kuvia ole, vierailu oli niin paljon muutakin kuin kuvaamista.
Palaan vielä, ehdottomasti. Autolla, niin että voin mennä koko saaren ympäri.
Nähdä vielä enemmän villejä geysireitä ja pulahtaa salaiseen kuumaan lähteeseen.
Ennen kaikkea hiljentyä ja ihmetellä.

Matkakaipuu / Reykjavik

Takaisin väritäpläkaupunkiin, takaisin asumaan villapaidoissa ja parhaassa levykaupassa.
Takaisin hyviin ravintoloihin ja kummallisiin kahviloihin, salakuuntelemaan kieltä,
josta ei ymmärrä mitään.
Takaisin ketjuvaatteettomaan keskustaan, turkoosiin kaupunkikylpylään, nakkikioskijonoon.

Reykjavik oli yllätys.

Matkakaipuu / Islanti

Maisemat kuin maalaukset.
Yksi sankareistani, Elina Brotherus, on kuvannut paljon Islannissa enkä ihmettele lainkaan, miksi.

Olisin voinut seistä yhdessä paikassa monta päivää ja vain katsella ympärilleni, vieraita värejä ja kummia muotoja, jotain niin tuttua, ja silti tuntui siltä, kuin olisi vaeltanut unessa.