Lankesin

Minut löytää nyt Instagramista. 

Kepeää ja kaunista nimellä kukkuluuru.

ihania aikoja,

paljon tekemistä.

Tuntuu, että viikko toisensa jälkeen paljastuu täydeksi.

Menoja peruuntuu kun ei kertakaikkiaan ehdi. Tai silloin kun ehtisi, ei jaksa. Löhöttää.

Olen elänyt vuorotellen hetkessä ja sitten taas sitku-elämää, sellaista, missä ajatellaan, että 

kohtahantämäkaikkipinnistelypäättyyjaonaikaatehdämuutakin.

Ja kohtahan se oikeasti päättyy, enää muutama viikko ja minusta tulee 

tyytyväinen kesätyöläinen, virastoaikainen työnainen.

Onneksi osaan nykyään jo paremmin ottaa mukaville asioille aikaa.
Kuten viikonloppuna.

Istuttiin ilta-auringossa kuten Solsidanissa (herranjestas, uusinnat Ylellä, eläköön!)
ja oltiin ansaitusti irrallaan. Helleaalloilla oli hyvä surffata.

Olla kuin kotonaan

Minulla on projekti.
Sitä voisi kutsua vaikka Parempaa arkea -hankkeeksi.
Tai Voi hyvin -viikoiksi.

Paljon mukavaa, sopivasti vaativaa, ei liikaa mitään paitsi viihtymistä ja ajattelua.
Elämästään pitää itse tehdä sellainen, että on hyvä olla.
Ei siis voisikaan olla paljoa parempaa tapaa viettää tämän ajan viikonloppua kuin käydä Sannan luona.

Torkkua aamupäivällä sateen osuessa ikkunoihin.
Puhua kun puhututtaa, sallia pehmeys ja usko hyvään.
Kävellä lainakengissä ja ottaa etäisyyttä jokapäiväisiin asioihin.

Kiitos, Sanna!

Kokeilen

Olen tunnettu kasvien päiviltätoimittaja, mutta josko tänä keväänä...

Valo palaa, minä pala(a)n

Joka kerta kun puiden silmut ja poskien pisamat ilmestyvät, uusi vaihe alkaa. 

Ja jotain loppuu.

Tänä vuonna se mitä loppuu, on muut kiireet kuin koulusellaiset, loppuu näytelmän tekeminen, loppuu aikataulutettu laulu ja askartelu, ikuiset velvoittavat listat jotka eivät ole itse määriteltyjä, loppuu meinaaminen ja suunnittelu ja kuvitelmat, joiden olisi halunnut oikeasti olevan. Aikamoinen kevät.

Arjesta saa taas otteen, ei ihan niskaotetta, mutta päivät piirtyvät taas tarkemmin, eivät samanlaisina viikkoina kuten aiemmin.

Herään uudessa asunnossa usein aurinkoon, lakanat ovat unesta pehmeät ja pää keveä, 

sellainen kuin se keväisin on. 

Askeleet ovat huteria puoleenpäivään saakka, ne varmistuvat sitä myötä kun kahvi alkaa vaikuttaa. Basilika pukkaa uutta lehteä keittiössä, valkoiset tuolit natisevat liitoksistaan ja kaksi tärkeää istuu sohvalla iltaisin minun kanssani.

Olen palannut keskustaan mannerlaattojen välisen railon kautta.

Kattoparvekkeelta voi huiskuttaa nosturin kopin miehille jotka kiipeilevät liian huterien valjaiden varassa, siellä voi lukea lauantain lehden ja paahtua.

Iltaisin voi kuulla viereisen baarin ja autojen ohitseajon. Elämän ääniä.

LYHYESTI: Talo meni myyntiin, tuli muuttoruljanssi, tuli yksi reissu, yksi näytösviikko, esityskiertue, monta tenttiä. Tapahtui aika lailla elämistä, kaikkea sellaista johon kameraa ei jaksanut kaapata mukaan. Mutta täällä ollaan, elossa ja kaikki hyvin.

//


The spring starts with freckles and the buds in the trees.

I've been busy with everything but school (and when all the theatre things plus moving to a new flat plus making a little trip plus being sick ended, the being-busy-with-school started).

But now I'm back, and a lot is going on in my mind.
I feel like everything is rewrited all the time, like things are constantly and really slowly changing.
I guess that's a good thing, cause what is life if nothing drives us to everything new?

Just wanted to let you know I'm still alive, quite happy, breathing, running and hopefully photographing a bit more from now on!