Herätä siihen että yön varjot eivät vieneet mukanaan, siihen että teltan katto ei enää ropise ja
siihen, että ympärillä käyskentelee vain hiljaisuus.
Raottaa tukka lintassa majan ovea, tuntea usvainen aamuilma ja nähdä laiturilla yksinäinen kalastaja.
Kuivata kastuneet sukat illalta haaleaksi jääneessä saunassa,
syödä trangiariisipuuron kanssa vastapoimittuja mustikoita ja antaa pannukahvin lämmittää sisältä käsin.
Jatkaa matkaa ja ajaa aina vaan sumussa,
niistä kaikista olin ihan hullaantunut.
Lapin syksyn sumu, kosteus, hiljaisuus. Ne ovat huumaavia kaikki. <3
VastaaPoistaNiinpä! Ihanaa, että yhtenä päivänä satoi. Se kuuluu syksyyn.
PoistaSateen ropina telttaan on sellainen juttu, että jos ei ole vielä irrottautunut mieleltään sivistyksestä ja kaikesta sellaisesta, se ottaa päähän. Mutta jos on jo oppinut luonnon rytmin sitä ajattelee vaan, että olkoon...olen kerran viettänyt yhden päivän sadeteltassa lukien ääneen Onnellia ja Annelia. Se oli onnellista.
VastaaPoistaIhana, ihana teksti ja kuvat. Sumussa on hyvä kulkea.
Joo, kyllähän se harmitti siihen asti, että muisti ettei tarvitse lähteä etenemään jalan sateessa, vaan auto on alla.
PoistaOppinut luonno rytmin - olisi hienoa olla matkalla niin pitkään, että oppisi.
Sinunkin telttailusi kuulostaa ihanalta!
Kiitos sanoistasi, tuli hyvä mieli.
Ihania matkakuvia blogissasi - jälleen. Nämä kaikki nostattavat kroonista Lapin kuumettani monella asteella.
VastaaPoista